Beta

Hankkeen ositus (WBS)

 

Hankkeen ositus

 

 

 

 

Sisältönä toteutettavan järjestelmän osaluettelo (ns. räjäytyskuva)

Hankkeen ositus (engl. work breakdown structure) on kuvaus hankkeessa toteutettavan järjestelmän tai palvelun osista. Osat ovat osajärjestelmiä, komponentteja ja ominaisuuksia.

 

Miten ositus toimii

Osituksen tekeminen lähtee liikkeelle tuotoskuvauksesta. Osituksessa hanke pilkotaan loogisiin, mahdollisimman riippumattomiin osakokonaisuuksiin. Ositus kuvataan usein hierarkiapuuna, mutta etenkin laajoissa hankkeissa taulukkomuotoinen esitystapa on toimivampi. Sen pohjana voidaan käyttää arkkitehtuurikuvausta, jos sellainen on saatavilla.

Parhaan mahdollisen osituksen löytäminen ei aina ole helppoa eikä siihen ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Tämä on kuitenkin erittäin tärkeä vaihe hankkeen suunnittelussa ja sen tekemiseen kannattaa käyttää riittävästi aikaa.

Ositusta voidaan käyttää hyväksi myös toteutuksen seurannassa merkitsemällä toteutetut, keskeneräiset ja aloittamattomat osat tai tehtävät eri värillä.

Ositus tehdään aina tuotoslähtöisesti, mutta jos tuotokset ovat abstrakteja, voidaan ositukseen sisällyttää myös tehtäviä.

 

Ositusta käytetään suunnittelutyön pohjana

Kun ositus on tehty, tunnistetaan osien toteuttamiseksi vaaditut työvaiheet ja määritellään näiden väliset riippuvuudet käyttäen hyväksi toimintoverkkomenetelmää (PERT). Riippuvuuksien pohjalta suunnitellaan resursointi ja aikataulutus (Gantt).

 

Linkkejä muihin työn ositusohjeisiin

 

Luonnos