5G-verkko tarjoaa yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia toimialasta riippumatta. Forum Viriumin, Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston UrbanSense-hankkeen tavoitteena on luoda Helsinkiin loistavat puitteet verkko- ja palveluliiketoiminnan kehittämiselle. 5G-verkosta hyötyvät kaikki yritykset, joiden palvelu- tai tuotantoketjut saavat lisäarvoa kasvavasta tiedonsiirtokapasiteetista, minimaalisesta viiveestä ja yhteyden luotettavuudesta.

UrbanSense-hankkeessa on nyt käynnissä kolme uutta kokeilupilottia. Digia Finlandin kokeilussa tuodaan katujen kuntotietoa nähtäville katujen käyttäjille ja omistajalle.  Loopshore Oy pilotoi ratkaisua, joka nopeuttaa ostoskeskusten reagointimahdollisuuksiia riskitilanteissa.  Aavista Oy:n pilotissa kehitetään liikennevalojen ja muun liikennetiedon automaattista tunnistamista. 

“Kokeilujen valmistelua tehdään digitaalisesti ja etäyhteyksillä pitkin kevättä. Ne toteutetaan Helsingissä fyysisesti sitten kun koronatilanne sen sallii”, UrbanSensen projektipäällikkö Eero Jalo sanoo.

Nopea regointimahdollisuusriskitilanteisiin ostoskeskuksissa

Loopshore Oy pilotoi ratkaisua, jonka avulla yleisestä turvallisuudesta vastaavat tahot saavat reaaliaikaisen tiedon epänormaaleista tapahtumista ostoskeskuksissa. Laite mittaa ympäristöparametrejä kuten äänenpainetta, häkäpitoisuutta ja tärähtelyä. Esimerkiksi äänenpaineen avulla voidaan Edge-laskennalla analysoida mahdollisia vaaratilanteita ostoskeskuksista sekä informoida yleisestä turvallisuudesta vastaavaa henkilöstöä sekä viranomaisia.

Liikennetiedonautomaattinen tunnistaminen joukkoistamalla karttasovelluksiin

Kokeilussa testataan liikennevalotilanteen ja liikennemerkkien automaattista tunnistamista liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Samalla tuotetaan liikennetilannetietoa, jota karttapalvelutoimittajat ja autoteollisuus voivat hyödyntää kuljettajaa ohjaavissa toiminnoissa. Kokeilun toteuttaa Aavista Oy.

Autovalmistajat tarvitsevat nykyistä laajempia karttatoimintoja kuljettajaa avustaviin toiminnallisuuksiin. Katuympäristöstä kerätyillä tiedoilla mahdollistetaan nykyistä kattavampien, kuljettajaa avustavien toiminnallisuuksien toteuttaminen. Reaaliaikaiset karttapalvelut ovat myös edellytys itseohjautuvien autojen turvalliselle liikkumiselle kaupunkiliikenteessä.

Helsingin katujenkuntotieto kaikkien nähtäville

Digia Finlandin kokeilussa tuotetaan katujen kuntotietoa katujen käyttäjille ja omistajalle. Kuntotietoa suunnitellaan kerättäväksi Staran ajoneuvojen keräämästä datasta ja mahdollisesta ajoneuvoissa olevista kameroista saatavasta kuvamateriaalista. Kokeilu hyödyttää kaupunkilaisia antaen tietoa katujen kunnosta. Tietoa tulee myös kaupungille ja muille julkisorganisaatioille katujen huolto- ja kunnossapitotarpeista.

UrbanSense-hankkeen toteuttavat yhteistyössä Forum Virium Helsinki, Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto. Hanke kestää kaksi vuotta. Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto myönsi hankkeelle rahoituksen innovaatiorahastosta.

Kuva: YIT ja Helsingin kaupunki.