Helsinki-kanavan tietoturva työpisteellä -sarjassa on videoita työpaikan arjessa eteen tulevista tietoturvan asioista. Videoissa esitellään tietoturvan peruskäsitteitä sekä hyviä toimintatapoja. Aiheena on muun muassa tietokoneen peruskäyttö, tiedostojen siirtäminen tietokoneelta toiselle ja toimistolla toimiminen.

Tietoturva työpisteellä -sarjasta löytyy tunnin luento tietoturvan perusasioista. Luentoa voi seurata ilman aiempia esitietoja tietoturvasta. Esitelmän esityskuvia voi selata itsenäisesti tai luentoa kuunnellen.

Tietoturva työpisteellä -sarja löytyy sekä Helsinki-kanavasta että Helsingin kaupungin YouTube-soittolistana.

Vastuullisuus, osaaminen, tekniikka

Lähtökohta tietoturvan huomioimiselle työssä on vastuullisuus työtehtävissä käsiteltävien tietoja kohtaan. Kun tunnistaa tietojen arvon ja merkityksen, niin ymmärtää käsitellä niitä oikein. Esimerkiksi henkilötietoja tulee aina käsitellä huolellisesti.

Tietojen oikean käsittelyn osaamista voi kasvattaa työpaikan koulutuskalenterista tietoturva-hakusanalla löytyvillä kursseilla. Töissä käytettävien tietokoneohjelmien käytön hyvä osaaminen lisää tietoturvaa.  Tietokoneohjelmien käyttöön löytyy työpaikan koulutuskalenterista kursseja, joissa koulutus sisältää tietotekniikkaa. Myös verkosta löytyy monien ohjelmien opetusvideoita.

Turvallinen tekniikka on perusta tietoturvassa onnistumiselle. Tietoturvaa tukee luotettavat, varmatoimiset tieto- ja viestintäjärjestelmät. Myös toimistoympäristön turvallisuus tukee tietoturvaa. Kuluvalvonta, lukittavat tietojen säilytys paikat ja tilat, joissa tiedot eivät näy tai kuulu asiattomille, ovat osa tietoturvallista työympäristöä.

Tietoturva työpisteellä, sarja Helsinki-kanavassa ja YouTubessa.

Tietoturva päivittäisessä työssä, video (1 tunti) ja esityskuvat (pdf, 3,6 Mt)


Herättikö teksti ajatuksia? Keskustele Twitterissä asiasanalla #digihelsinki.


Kuvitus: Aaro Hallikainen