Beta

Vaihtoehtojen tunnistaminen



 

Muutostarpeesta vaihtoehtoihin

Jotta kokeilua tai markkinakartoitusta voi lähteä tekemään, on tunnistettava tietojärjestelmäympäristön periaatteelliset vaihtoehdot, joita on tarkoitus lähteä kartoittamaan tai kokeilemaan. 

Tietojärjestelmäympäristön vaihtoehdot siis suuntaavat yhdessä tunnistettujen reunaehtojen ja tavoitetilan kanssa itse kokeilua tai kartoitusta. Markkinakartoitus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan markkinoilla olevien (ts. olemassa olevien) soveltuvien ratkaisujen selvittämistä. 

Perinteisessä toteutuksessa markkinakartoitusta varten

Perinteisessä toteutuksessa leijonanosa markkinakartoituksen pohjaksi tarvittavista sisältötiedoista ja teknologisista reunaehdoista tehdään nykytila- ja tavoitetilakuvauksilla (ks. valmisteluvaiheen edellinen kohta). Viimeistään vaihtoehtojen tunnistamisen kohdalla kootaan valmistelua varten kaikki markkinakartoituksen suorittamiseksi oleelliset sisältöseikat ja muut rajaehdot. Toisin sanoen koostetaan lähtötiedot kartoituksen kohdentamiseksi ja kartoituksen tulosten vertailukriteerien pohjaksi.

Ketterässä kokeilussa suuntaviivoiksi kokeilulle

Ketterässä kokeilussa paino on etukäteissuunnittelun sijasta kevyissä ja edullisissa kokeiluissa, joiden ei ole tarkoitus jäädä sellaisenaan lopulliseen käyttöön. Silti ketterässäkin kokeilussa on oltava suuntaviivat siitä, minkälaisia vaihtoehtoja on olemassa ennen kuin lähdetään kokeilemaan niistä lupaavinta. Vaihtoehtojen tunnistamisessa on kysymys näiden hahmottamisesta.  

Periaatteelliset ratkaisuvaihtoehdot

Valmistelun nyky- ja tavoitetilaa kuvattaessa on jo saattanut syntyä useita prosessiskenaarioita ja tietojärjestelmäympäristöskenaarioita. Nämä muodostavat ne periaatteelliset ratkaisuvaihtoehdot, joita on tarkoitus lähteä kokeilemaan tai kartoittamaan.

Viimeistään vaihtoehtoja summattaessa on huomioitava seuraavat vaihtoehtojen näkökulmat

  • Itse toimintaan, eli prosessiin kohdistuvat vaihtoehdot
  • Tietovarantoihin kohdistuvat vaihtoehdot
  • Tietojärjestelmäympäristöön kohdistuvat vaihtoehdot
  • Teknologioihin kohdistuvat vaihtoehdot

Huomioi myös viimeistään tässä vaiheessa vaihtoehtoja rajaavat muut reunaehdot

Toteuttamis- ja ylläpitovaihtoehdot

 Tietojärjestelmä voidaan toteuttaa asiakkaalle neljällä toisistaan poikkeavalla tavalla:

  • Ohjelmisto palveluna
  • Valmisohjelmiston toimittaminen
  • Valmisohjelmistosta räätälöinti
  • Itse toteuttaminen - avoimena lähdekoodina

Toteutus voi myös olla yhdistelmä joistakin listan vaihtoehdoista.

Tietojärjestelmän järjestäminen ja ylläpito voidaan hankkia neljällä perusperiaatteiltaan poikkeavalla tavalla:

  • Omaan palvelinsaliin hankkimalla
  • Ulkoistettuun palvelinsaliin hankkimalla
  • Yksityisenä pilviratkaisuna hankkimalla
  • Julkisena pilviratkaisuna hankkimalla

Vaihtoehtojen periaatteelliset erot voidaan kirjata esim. allaolevan tyyppiseen taulukkoon:

 

Vaihtoehdot

 

Lähdekoodi ja immateriaalioikeudet

Etenkin jos vaihtoehtoihin sisältyy avointa lähdekoodia tai merkittävää ohjelmistontuotantoa, on syytä selventää toteutus- ja järjestämisvaihtoehtojen yhteydessä, miten lähdekoodi ja niihin liittyvät immateriaalioikeudet järjestyvät eri vaihtoehdoissa.

Esimerkiksi toisen osapuolen tekemän avoimen lähdekoodin käyttäminen on eri asia kuin oman avoimen lähdekoodin tuottaminen. Näihin seikkoihin liittyy immateriaalioikeudet ja virheiden sattuessa jopa takautuvat kompensoinnit esimerkiksi lisenssimaksuina.

Lisätietoa avoimen lähdekoodin käytöstä julkisessa hallinnossa Juhtan ohjeessa JHS 169.

 


Lisää aiheesta

 

 

 

 

 

 

 


Läpikäyty: TITEK (reunaehtosisällöt siirretty kohtaan 2. Lisätty immateriaalioikeuksien käsittely.)

Luonnos