2.2 Kaupungin yhteinen data-alusta

Datastrategian yhtenä tavoitteena on se, että kaupunki toimii data-alustana, joka jakaa ja hyödyntää dataa mahdollisimman yhteneväisillä tavoilla niin sisäisesti kuin ulkopuolisten kanssa. Myös ulkopuoliset voivat toimia palveluntuottajina ja innovaattoreina toimialojen tapaan. Kaupunki on siis alusta myös liiketoimintamielessä eikä vain teknisessä mielessä. Yhteisen data-alustan päätehtävänä on tukea ja innostaa toimialoja ja alustan ulkopuolisia osapuolia hyödyntämään ja jakamaan dataa keskenään. Yhdessä toimialojen kanssa haetaan tasapaino, jossa toisaalta toimialat voivat toimia itsenäisinä tuottajina, mutta samaan aikaan noudattavat yhteisiä alustan pelisääntöjä. Yhteisten pelisääntöjen määrä pyritään pitämään mahdollisimman pienenä keskittymällä olennaisiin ja lakien velvoittamiin linjauksiin.

Teknisen infrastruktuurin osalta toimialat ovat jo osin tehneet omia ratkaisujaan. Kaupunki pyrkii tarjoamaan niin hyvän yhteisen tietovarasto ja tietoallas ratkaisun, että pidemmällä aikavälillä myös infrastruktuurit olisivat mahdollisimman yhtenäisiä ja kustannustehokkaita. Näin ollen kaupungin data-alustan arkkitehtuuria voidaan kokonaisuutena tarkastella mikropalvelutyyppisenä arkkitehtuurina, jossa yksittäiset toimialojen tietolähteet ovat erillisissä järjestelmissä ja kommunikoivat keskenään rajapintojen kautta. Data-alustan teknisiä ratkaisuja käydään tarkemmin läpi luvussa 6.

Luonnos